LifeStyle

Askelmerkit hyvään elämään

Laadukas elämä koostuu hyvästä terveydestä, onnellisuudesta, virkeydestä ja jaksamisesta. Moni näistä asioista on riippuvainen terveellisestä, liikunnallisesta elämäntavasta, joka onkin tavoittelemisen arvoinen. Joskus käy kuitenkin niin, että laadukkaan elämän askelmerkit pääsevät katoamaan. Silloin on hyvä ottaa avuksi pieni lista asioita, joilla parannat oloasi sekä kehon että mielen tasolla.

Lyhyt muistilista paremman elämänlaadun etsijälle

  • Löydä ilo elämästäsi. Nauti hyvistä hetkistä ja löydä myönteisiä asioita elämästäsi myös huonoina päivinä.
  • Pidä kiinni unelmistasi. Haaveet ja tavoitteet ovat hyväksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa vaikkapa uutta liikuntaharrastusta.
  • Ole yhteydessä ystäviisi ja läheisiisi. Jakaminen moninkertaistaa ilon ja pyyhkii pilvet taivaalta vaikeina aikoina.
  • Huolehdi jaksamisestasi. Riittävä lepo ja uni ovat tärkeitä toimivan arjen rakennuspalikoita.
  • Löydä liikunnan ilo. Maailmasta löytyy jokaiselle mieluinen kuntoilumuoto. Kokeile vaikka tanssia tai venyttelyä, jos rankempi treeni hirvittää. Muista myös pitää kiinni suosikkilajistasi ja tee siitä tapa.
  • Syö ruokaa, joka tekee sinulle hyvää. Opettele terveellisen ravinnon aakkoset, mutta muista, että välillä saa myös hemmotella itseään.
  • Ole armollinen itsellesi. Hyvä elämänlaatu ei synny itseään ruoskimalla. Vaikka tänään et saavuttaisi tavoitettasi, on huomenna uusi tilaisuus!

Yksinkertaiset asiat ovat avain onnellisuuteen

Juuri lukemassasi muistilistassa on mukana varmasti paljon tuttuja asioita. Kenties jopa epäilet, ettei näin yksinkertaisilla asioilla saavuteta elämänlaatua mullistavia tuloksia. Totuus kuitenkin on, että juuri yksinkertaisilla asioilla on suurin vaikutus elämäämme. Oheinen lista onkin oikeastaan ”tieteellinen todistus” asiasta. Siihen on nimittäin koottu yhteen lääkäreiden, psykologien ja liikunnan ammattilaisten hyviksi havaitsemia, elämänlaatua parantavia asioita.